|
https://www.salminet.fi/info/TimoFillari.php Copyright © 1996- by Prof. Timo Salmi Page technically last modified Thu 4-May-2023 17:52:23 |
|
|
|
|
|
 
The second is a photo of Timo's most frequently ridden bike taken on a coldish August 2005 day in Vaasa. [Pyöräilytuttuja. Pictures with cycling friends 1 2.] [Valokuvia HePo:n retkiltä ] 
|
Perusta: Peugeot harjoituskilpapyörä, 14 vaihdetta (41/51;12-28).
Tähän tilasin valmiiksi laitettuna ja osittain hankin itse seuraavat
lisäosat (elokuu 1996): |
Roope Lehto wrote: Eli mikä avuksi, kun muovisessa juomapullossa on ikävä "muovinen" maku Niinhän niissä pahuksissa tuppaa olemaan. Vaihda elintarvikemuoviseen pulloon. Itse nykyään käytän Ekströmin tyhjentyneitä appelsiinimehupulloja juuri kyseisestä syystä. Sopii oikein hyvin juomatelineisiin. Sitä paitsi satun muutenkin pitämään enemmän hieman avonaisemmasta suusta kuin siitä standardijuomapullon ruiskintasysteemistä. Mutta, jos välttämättä haluat ruiskintasysteemin, esimerkiksi Zefalin Isotherm pullo on niin hyvää muovia, että se ei mausta vettä. En ole nyt ihan varma, mutta muistelisin, että Helsingissä sitä myi Bike Company. Joka tapauksessa jostain Helsingistä sen ostin, en Vaasasta. Tosin olen käyttänyt sitä muuhun kuin pyöräilyyn (hiihdon yhteydessä autossa jemmassa). Se ei kuitenkaan ole ihan ilmainen. Maun poistamiseksi huonosta muovista tehdystä juomapullosta on esitetty kaikenkarvaisia litkuja metkuksi, mutta eivät ne toimi. Ainakin pitemmällä lenkillä maku tarttuu juomaan väistämättä. Parempi tosiaan hankkia, tavalla tai toisella, kunnon materiaalista tehty pullo.
|
||
Juha Posti wrote: Oskari Westerholm wrote:
Jokainen toki omien kokemustensa mukaan. Mutta itse kyllä käytän ajolaseja aina, koska pölyn, roiskeiden ja ötököiden saaminen silmilleen on minusta erittäin epämiellyttävää. Sen sijaan ymmärrän varsin hyvin, että elokuvan näyttelemistilanteessa, jossa ilmeet ovat tärkeä osa asiaa, lasit peittämässä olisivat ongelma. Asian tiimoilta, hieman vierestä. Olen havainnut hyväksi värittömät lasit, joiden päällä käytän käännettävää "clip-on" irtoaurinkolasia (tai muoviahan ne ovat). Ratkaisu on hyvä lähinnä tavanomaiseen retkipyöräilyyn, varsinkin, jos sää ja maisema valoineen ja varjoineen vaihtuvat paljon tai on pitkä rupeama ja tulee jo ilta. Hyvät saa noin parillakymmenellä eurolla. Jos vain jostain liikkeestä löytää.
|
||
Hannu Soivio wrote: Jatkokysymys ryhmään kengistä välikauden keleille. Minkälaisia kokemuksia ja mitä suosittelette eri vaihtoehdoiksi. Esim. normaali ajokenkä, nilkkapituiset kostean kelin kengät, neopreenisukat, kengän päälle tulevat suojat... Suojat! Syitä: 1) Helpot puhdistaa, ainakin helpommat kuin kengät. 2) Saa ajaa totutuilla, sopivilla ja kevyillä kengillä. 3) Säästävät kenkää kuralta yms. 4) Jos eivät ole hirveän tiukat, voi säätää kelin mukaan lisälämpöä. Itse pidän kylmillä ilmoilla vanhasta villakaulahuivista leikattua palasta suojan ja kengän etuosan välissä varpaita lisälämmittämässä. Jos vielä haluaa lisää lämpöä / tuulenestoa, muovipussi suojan ja kengän väliin. Kaikkein sopivimman saa kahden litran Minigrip pussista, josta leikataan toinen pitkittäissivuista auki. Jos ajokengissä on irtopohjalliset, kannattaa harkita niiden tilapäistä vaihtamista villahuopaisiin kylmillä säillä. Ne eivät marketissa paljoa maksa. Lämpimästä materiaalista tehdyt sukat ovat kylmillä keleillä itsestäänselvyys. Niiden pitää kuitenkin mahtua ongelmitta ajokenkään. Minä olen investoinut syyskelejä varten yhtä numeroa normaalia isompiin, toisiin ajokenkiin, jotta voi laittaa useammat sukat. (Useammat mieluummin kuin paksummat.) Sukan materiaalillakin on merkitystä. Villasekoitteiset hiihto- tai vastaavat sukat ovat hyviä myös pyöräilyyn. Kaikkein lämpimin sukka materiaalin paksuuteen verrattuna, minkä minä tiedän, on kuitenkin Instrumentariumin kauppaama Mediman Angora sukka (the usual disclaimer applies). Myös Boreuksen Ullflotte sukkia on kehuttu, mutta itselläni ei ole kokemusta. Pelkkä lämpimämpien sukkien vaihto ei kuitenkaan riitä, jos ajaa vähänkin pitempään, vaan silloin tarvitaan myös kuvailemiani päällisviritelmiä. Subject: Re: Varpaat palelee Date: 1999/11/08 Olen jossain nähnyt vielä tehokkaammalta näyttävän turkissisustaisen kengänsuojan, onkohan jollakulla kokemusta sellaisesta? On, itse asiassa paljonkin. Useammastakin ratkaisusta. Itse muunnetusta T-Tossun Rovaniemeltä mononsuojasta ja Bike Company:sta Helsingin Ruusulankadulta ostetusta suojuksesta. Jälkimmäisessä ei ole turkista, mutta se on muuten sopivan paksu (ja on vedenpitävä). Sopii myös pyöräilykengän kanssa. Kaikkein lämpimin ratkaisu, mutta sopii vain tavallisten tossujen kanssa, on T-Tossun korkeavartinen kenkäsuoja. Ovat kuin saapikkaat. Tätähän varsinaisesti kysyit. Niillä jalat pysyvät taatusti lämpiminä vaikka kuinka kylmässä (käyttänyt -36 °C pakkasessa, en silloin toki pyörän kanssa.) Voin suositella näitä ratkaisuja "lämpimästi". Ajotuntuma tosin jo kärsii tuossa kaikkein tukevimmassa vaihtoehdossa. Joskus laitan vielä alta halkaistun Minigrip pussin tossun ja suojuksen väliin. Se toki hieman hiostaa, mutta lisää yllättävänkin paljon lämmöneristystä. (Villakaulahuivista otetuista paloista olikin puhetta edellisessä kohdassa). Subject: Re: Kengänsuojia? Date: 6 Nov 2002 Janne Sinkkonen wrote: Osaako joku kertoa mistä saisi edullisesti siedettävän näköiset, _lämpöä eristävät_ ja ehkäpä vettäkin pitävät (Gore-Tex tms.) kengänsuojat talvipyöräilyyn kylmemmillä keleillä? Melkein tai aivan kaikista hyvin varustetuista pyöräliikkeistä, ainakin sieltä urheilullisemmasta päästä. Pohjassa pitäisi olla reiät SPD-kiinnityksiä varten. Ei tarvitse olla. Ne voi hyvin leikata itse. Tärkeä pikku kikka siihen. Leikkaamista varten ne suojat kannattaa vetää kenkien päälle. Muuten se leikkaaminen osuu kovin herkästi väärään kohtaan ja/tai tulee väärän muotoiseksi tai kokoiseksi. Aloita pienestä ja suurenna vähitellen. Subject: Re: Ajokengät kylmään Date: 1999/08/28 Minkälaisia ajokenkiä käytätte talvella? Ihan paukkupakkasilla en ajele. Itse en aja ihan talvella, mutta pitkään syksyyn. Ajokenkiin tai tossuihin en tee minkäänlaista muutosta, vaan laitan ilmojen kylmetessä yhä ydymmät suojat tossujen/kenkien päälle (tai oikeammin ympärille). Tässäkin parhaiten pätee "kerrospukeutumisesta" tuttu ajattelu. Tämä on tärkeä aihepiiri, sillä ilmojen kylmetessä, varsinkin jos lenkki kestää useita tunteja, jalkojen lämpimänä pitäminen muodostuu suurimmaksi matkaa rajoittavaksi tekijäksi. Erityisesti varpaat ja jalkapöytä tahtovat palella. Tämä on sekä epämiellyttävää että pidemmän päälle haitallista. Kaikki muu on helpommin suojattavissa. Aivan samat näkökohdat ja konstit muuten koskevat myös kastumista sadelenkillä. Kengät/tossut ovat tärkein ongelma. A Paakkari wrote: Mutta entäs sitten jalkojen (jalkaterät) puutuminen? Kengät on tietty vanhat lenkkarit ;) ! Jos ajat yhtä mittaa monta tuntia tavallisella lenkkareilla, eikä ole aivan erityisen lämmin, ajoviima kylmentää loppujen lopuksi jalkaterät ja aiheuttaa juuri tuon. Lenkkareiden päällys ei ole tarkoitettukaan tuulenpitäväksi. Yksi yksinkertaisimpia, vaikkakin epäesteettisiä konsteja on vetää leveää eritysnauhaa kärjen ympärille. Kaikkein paras siihen tarkoitukseen on ilmastointitape. Janne Turunen wrote: Luulisi, että lenkkareilla jalat väsyvät pahasti, kun niissä ei tapaa pohja olla kovinkaan jäykkä... Sen jälkeen kun hankin tavallisiksi polkimiksi ei-teräväreunaiset, tasaiset polkimet, en ole kokenut mitään ongelmia silloinkaan, kun ajan lenkkareilla. Ajan (kesäisin) kaikkea 20km ja 140km päivämatkojen väliltä. Eli ongelma on itselleen sopivassa yhdistelmässä kengät - polkimet, ei vain jommassa kummassa. Tosin, sen jälkeen kun hankin lukkopolkimet ja pyöräilykengät, käytän ilman muuta mieluiten niitä. Itse asiassa nykyisin yksinomaan. Syy on kuitenkin aivan eri eli niiden tehokkuus ajamisessa. Lukkopolkimet hankin syksyllä 2000 monivuotisen jahkailun, kilpapyöräilyä harrastavan kollegan kommenttien, ja vihdoin viimein sopivien (47 numeron) pyöräilykenkien löytymisen jälkeen. Täytyy myöntää, että nyt ihmettelen, miksi ajoin niin pitkään ilman. Maantiepyöräni kulkee selvästi paremmin kuin ennen, varsinkin ylämäkeen ja samoin vastatuuleen (sitähän Vaasan lakeuksilla riittää). Aika vastaavanlainen muutos tuli hiihtooni 1990-luvun puolen välin paikkeilla, kun hankin viimeisen päälle oikeaoppiset luisteluhiihtovälineet. Nämähän ovat välinelajeja, joissa itselle sopivimmat ratkaisut lisäävät harrastuksen nautittavuutta oleellisesti. Lukkopolkimien kanssa pitää kuitenkin olla erityisen varovainen. Jalat on saatava irti polkimista nopeasti ja vaistomaisesti, muuten käy kalpaten. Varsinkin pätkittäistä kaupunkiajoa varten poljinadapteri on siitä(kin) syystä hyvin käyttökelpoinen. Ajaminen käy tarvittaessa silloin myös pitämättä kenkiä lukittuina (tai tavallisilla lenkkareillakin). Kuten kuvasta näkyy, poljinadapterin kiinnipysyminen kannattaa varmistaa nippusiteellä, ettei sitä vahingossa pääse polkaisemaan irti kenkää lukkopuolelle napautettaessa.
|
||
Jan wrote (hieman muunneltu): Aikomuksenani on hankkia lukkopolkimet. Ennen en ole metriä lähempänä sellaisia ollut. Haluaisin sellaiset, joissa on toisella puolella tavallinen poljinpinta. Entä ajokengät ja muut kilkkeet? Mitä kaikkea pitäisi ottaa siellä kaupassa huomioon? Minkä hintaisesta investoinnista on kyse? Lukkopolkimia on kahta päätyyppiä, nimittäin maastopyörän eli MTB lukkopolkimet ja maantiekilpapyörän lukkopolkimet. Niiden alalajikkeina on sitten vielä erilaisia (keskenään yhteensopimattomia) kiinnityssysteemejä. Harrastelijat (allekirjoittanut mukaan lukien) käyttävät valtaosin MTB lukkopolkimia, myös maantiepyörissä, joten maantiepyöräilyn kilpapolkimet kannattaa jättää pois laskuista ensimmäistä hankintaa tehtäessä. Jälkimmäiset ovat lähinnä kilpakäyttöön eikä niihin sopivilla kengillä pysty juurikaan kävelemään. Niiden klossit ovat aika isot ja kengän pohjasta paljon kohollaan. Seuraavat (muuallakin tällä sivulla käytetyt) kuvat havainnollistavat pyöräilykenkiä ja MTB polkimia: nwshoe.jpg peugpo4.jpg Aloitetaan kengistä. Mielestäni kannattaa ehdottomasti valita sellaiset kengät, että niillä voi myös kävellä sekä tarvittaessa polkea polkimen mahdollista tasaista, toistakin puolta. Tämä tarkoittaa sitä, että klossin pitää olla upotettu kunnolla pohjaan, siihen tapaan kuin ylläviitatusta kuvasta ilmenee. Tämä kannattaa tarkistaa, sillä markkinoilla on myös pyöräilykenkiä, joissa klossi ei ole kunnolla upotettu, tai on ehkä parempi sanoa, joissa kengän pohjan reunat ovat liian matalat. Kaikki on tietysti makuasiaa, mutta itse en ole kovin innostunut nauhakiinnityksestä vaan tarrat (vrt. kuva) ovat minusta mukavammat ja myös tukevammat. Ne ovatkin se yleisempi ratkaisu. Kenkien valinnan kanssa kannattaa olla sikäli tarkkana, että huomattava osa on tehty (liian) kapealla lestillä, mikä ei välttämättä sovi mukavasti suomalaiseen jalkaan. Sitten niistä polkimista. Kysyit nimenomaan sellaisia, joissa on toisella puolella normaali poljinpinta. Kyllä niitä on kaupan. On kuitenkin toinenkin, minun mielestäni parempi vaihtoehto. Normaalit, kaksipuoliset lukkopolkimet, ja niihin kiinni kuvan näyttämät erilliset adapterit. Tähän suositukseen minulla on useampiakin perusteita. Kaksipuolisia lukkopolkimia on saatavissa laajempi ja kenties laadukkaampikin valikoima kuin valmiiksi toispuolisia. Toinen syy on se, että käveltävät pyöräilykengät, joissa klossi on syvällä, eivät välttämättä toimi kovin hyvin tai ollenkaan valmiiksi toispuoleisten polkimen kanssa. Kengän nurjan puolen reunat ottavat monissa yhdistelmissä vastaan eikä lukkopuoli siten kiinnity kunnolla tai ollenkaan (tuosta on omakohtaistakin kokemusta). Kolmannekseen, tuollaiset polkimet ovat aika teräväreunaiset ja ainakin itse pidän enemmän kuvan mukaisesta, vähän laakeammasta ja vähemmän kenkää syövästä ratkaisusta. Irrallinen adapteri kannattaa kuitenkin ehdottomasti varmistaa kiinni polkimeen nippusiteellä. Muuten sen voi potkaista vahingossa irti. Niin käy ennemmin tai myöhemmin, jos varmistus puuttuu. Irrallisen adapterin kestävyydestä on esitetty epäilyjä, mutta ainakin minulla ne ovat kestäneet (tämän vastauksen päivittämiseen mennessä) ongelmitta yli kolmekymmentätuhatta kilometriä. Klosseja on erilaisia, joista päätyypit ovat "Wellgon" 98A klossi ja Shimanon hieman leveämpi klossi (lieneeköhän numeroltaan 96A?). Oma, yllämainitun kuvan polkimeni on Ritcheyn lukkopoljin, joka oman kokemukseni mukaan on Wellgon poljinkonstruktiota sujuvatoimisempi kaksiosaisen takakiinnikkeensä ansiosta. Wellgon polkimessa takapala on yhtenä kokonaisuutena. (Wellgon linkatussa kuvassa samalla näkyy edellisessä kappaleessa mainittu nippusidekiinnitys yksityiskohtaisesti.) Eri klossiversiot ovat huonosti tai eivät ollenkaan keskenään yhteensopivia. Usein muuten tässä yhteydessä kysytään tulevatko klossit pyöräilykenkien vai polkimen mukana. Edellisestä syystä eivät tietenkään kenkien mukana, vaan poljinten tai aivan erikseen ostettuina. Klossisetin (varsinkin erikseen ostetun) mukana tulee usein myös irrallinen vastinlevy muttereineen. Niitä ei kuitenkaan yleensä tarvita ollenkaan, koska ne puolestaan ovat useimmiten valmiina asennettuina kengissä. Se kannattaakin tarkistaa kenkiä ostettaessa, koska niiden asentaminen kengän pohjaan itse on tarpeeton lisävaiva. Kysyit myös hinnoista. Ne selviävät paremmin kaupassa, mutta sen voi sanoa etukäteen, että mistään ihan halvasta investoinnista ei ole kyse. Monella liikkeellä on nykyisin nettisivut, joista voit katsella asiaa etukäteenkin. Investointi on joka tapauksessa hintansa väärtti. Muuten lukkopolkimet ja pyöräilykengät eivät olisi niinkin yleisiä enemmän pyöräilyä harrastavien keskuudessa. Yllä oli lukkopolkimien ja pyöräilykenkien hankinnasta. Toinen puoli asiasta on niiden käyttäminen. Ehdottomasti tärkeintä on oppia irrottamaan jalkansa polkimesta sujuvasti ja ajoissa. Tämän seikan merkitystä ei voi korostaa liikaa. Irrottaminen tapahtuu kantapäätä ulospäin kääntämällä. Hädissään viime hetkellä riuhtaisemalla kenkää ei polkimesta irti saa. Silloin käy jo kalpaten. Seurauksena on ns. "kapteenin kaato" eli avuton maahan rysähtäminen sivuttain pyörän kanssa. Kun sen virheen kerran tekee, asia menee kerralla aika syvälle selkäytimeen. Hankalassa kaupunkiajossa adapteripuolen käyttö onkin hyvä, ennakoiva vaihtoehto. Sellainen pikku kikka muuten, että lukkoon ja/tai klossiin kannattaa silloin tällöin sivellä hieman vaseliinia. Itse vedän rutiininomaisesti klossiin uuden, ohuen kerroksen noin joka toisella tai kolmannella lähtökerralla. Lisäetuna tuosta kikasta on mahdollisten kitinöiden väheneminen. Vastakkain olevat osathan ovat metallisia. Lukkopolkimia on tarkoitus pyörittää, ei niinkään polkea. Yleisimmin suositeltu opettelutapa on seuraava. Perusideasta pääsee jyvälle kokeilemalla polkimen pyörittämistä yhdellä jalalla, toinen irti polkimesta. Itse en oikein ole vakuuttunut siitä, että se on alkuun se paras tapa. Toinen vaihtoehto on vaihtaa vaihde pykälä, pari pienemmälle, jolloin pyöritys tulee ikään kuin luonnostaan. Samalla tulee opituksi myös se, että lukkopolkimien kanssa kampikierrosrytmin on tarkoitus olla selvästi tavallista polkemista korkeampi. Ylämäessä voi sitten kokeilla polkimen vetämistä ylöspäin polkemisen asemasta. Siitä saa aika hyvän käsityksen syntyvästä tehon lisästä. Näillä konsteilla pitäisi päästä varsin hyvin alkuun. Sheldon Brown's Gear Calculator laskee sinulle kampikierrosten, nopeuksien ja vaihteiden suhteita.
|
||
Jouni Vierumaki wrote: Päähineen tunkeminen kypärän alle taas ei tunnu mielekkäältä. Hyviä kokemuksia korvien suojaamisesta? Leveä hikinauha on yllättävän hyvä myös lämmön säilyttäjänä. Niitähän yleensä saa kaikista urheiluliikkeistä. Mutta tosiaan, sen pitää olla leveää mallia. Aika moni muuten käyttää kylmällä silkkihuivia kypärän alla. Silkki on varsin hyvä lämmöneriste. Aidot silkkihuivit vain ovat kovin kalliita. Tähän tarkoitukseen silkki kannattaakin ostaa metripakasta. Tosin pakasta leikatun silkinpalan joutuu kanttaamaan, vaikkapa ompelukoneella, koska muuten se rispaantuu pesussa. Kommandopipo, tai huppuhan se tosiasiassa on, on vielä yksi lisämahdollisuus. Sellainen, jota mm. moottorikelkkailijat käyttävät kypärän alla. Sekin kannattaa olla silkkinen, koska se menee tosi pieneen tilaan ja on siihen verrattuna lämmin. Sen lisäksi se on miellyttävämmän tuntuinen iholla kuin puuvillainen tai villainen. Silkkiset tosin ovat aika hintavia. On myös olemassa talviajolakkeja ja hyvin niskan peittäviä Windstopper päänsuojia, joita myyvät jotkut pyöräilyvarusteiden liikkeet. Itse olen kuitenkin valinnut ratkaisukseni marketista löytyneen propyleenisen hupun ja nollan lähellä sen päälle vielä tarvittaessa toisen akryylisen hupun tai tuon windstopperin. Korvalaput ovat nekin hyvä lisä. Kannattaa vain katsoa, että ne ovat laadultaan jotenkuten tuulenpitävät. Ja jos huput ovat oikein hyvät, tilaaottavat korvalappuja voi jättää pois. Jos kerroksesta tulee paksu, tarvittaessa kypärän irtopehmusteita voi vähentää, jotta kypärä mahtuu edelleen päähän. Jotkut suosittelevat ajotakin mahdollisen hupun käyttöä. Minusta se ei ole kovin hyvä vaihtoehto pyöräilyyn, koska se hieman haittaa liikkuvuutta ja estää näkyvyyttä. Anorakin ja vastaavat huput kuuluvat paremminkin hiihtämiseen. Jos käyttää kypärää, sen ilma-aukot kannattaa tietenkin peittää vaikkapa leveällä, läpinäkyvällä tai ilmastointitapella jollaisia saa muun muassa rautakaupoista. Vielä parempi, vähemmän radikaali vaihtoehto ilma-aukkojen peittämiseen on kypärän päälle vedettävä sadeirtosuojus. Niitä ei jostain syystä ole vain kovin helppo löytää liikkeistä. Sasu Mattila wrote: Naamaa olen yrittänyt suojata pankkirosvopipolla, mutta sitten ajolasit vetävät huurteeseen heti kun vauhti laskee, herkullisesti esim. risteykseen hidastaessa. Kokeilepa laimentamatonta shampoota, jos se auttaisi. Älä huuhtele, pyyhi vain. En ole tosin itse kokeillut talvipyöräilyä vaan vain kylmällä syksyllä varten, kun talvella vain hiihdän ja retkiluistelen ulkona. Se auttaa hieman, muttei aina tarpeeksi. Hiihtämisessä käytetyistä ratkaisuista voi kuitenkin muutenkin ajatella ottavansa osviittaa. Kilpahiihtäjäthän käyttävät huurresuojattuja laseja, joista tosin minulla ei ole kokemusta. Erikoisempi ratkaisu, jota en kylläkään ole koskaan nähnyt sellaisenaan pyöräilyssä, on hiihtovisiiri. Hiihtäessä sellainen on aivan erinomainen ratkaisu lumisateessa. Vastaava ratkaisu pyöräilyssä on kypärään kiinnitetty, kiinteä visiiri. Ratkaisu on kuitenkin aika harvinainen, vaikka kyllä niitä on. Olen suojannut nenän ja poskipäät Vitaliksella. Armeijan tekemän lämpökameratutkimuksen mukaan se vain lisää lämmönhukkaa iholta. Rasvojen hyöty tulee rohtumisen estämisestä, ei (siis väärin kuvitellusta) lämmönerityksestä.
|
||
Erkki Nieminen wrote: Jossain lehdessä kyseltiin ja vastailtiin, miten saisi hanskat pysymään kuivina fillaroitaessa kylmissä syyssateissa. Vastauksena oli ettei oikein löydy mitään, mutta joitain vedenpitäviä hanskoja saattaa löytyä alan liikkeistä tms. Olen käyttänyt kylmillä ja kosteilla syyssäillä pyöräillessäni Lapista ostamiani pitkävartisia moottorikelkkakäsineitä jo useamman vuoden ajan. Ne ovat mukavan lämpimät, täysin tuulenpitävät ja aika hyvin vettäkin pitävät. Ja ovat paljon notkeammat ja kevyemmät kuin moottoripyörähanskat (jotka nekin ovat jotenkuten käyttökelpoiset). Ainoa huono puoli on se, että ne maksavat aika paljon (> 50  ). Sopivat
syyspyöräilyyn (mutten usko niiden olevan ihan riittävän
vedenpitävät melontaan). Ja jos silti tuntuu viileältä, ohuet
silkkiset aluskäsineet lisäävät lämpimyyttä yllättävän
paljon.Kyseisentyyppiset nahkakäsineet kannattaa käsitellä värittömällä ja hajuttomalla kenkärasvalla. Se lisää oleellisesti niiden vedenpitävyyttä.
|
||
Liivin tai takin heijastusominaisuus on aika hyödytön normaalissa pyöräilyasennossa. Toimiakseen heijastimen tulee olla suurin piirtein kohtisuorassa valonlähteeseen (ja katsojaan) kohti. Etunojassa ajavan näkyvyyttä liiviheijastin parantaa vain helikopterista katsottuna. Tekisi melkein mieleni sanoa että höpö höpö (ei toki millään pahalla), joten alkuperäiselle kysyjälle toistan. Varoliivi on yksiselitteisesti onnistunut hankinta, jos haluat näkyä paremmin syystummilla teillä. Liivin heijastin on vain osa asiaa. Sitäpaitsi, kuten eräs toinen kirjoittaja totesi, heijastinnauha palauttaa valon takaisin tulosuuntaansa. Väite siis perustuu osin väärään käsitykseen fysiikasta heijastimessa. Toki heijastimen kohdalta heijastinkommentti pitää jonkin verran paikkansa, ainakin koska heijastimen näennäinen pinta-ala pienenee. Mutta neonkeltaisen liivin huomioarvo on aivan erinomainen (vaikka heijastin jätettäisiin pois laskuista), kuten olen maantiellä monta kertaa nähnyt täällä Vaasassa joidenkin muidenkin alan harrastajien niitä käyttäessä. Siis myös kilpapyöräilyasennossa. Katsoi sitten autosta tai oman pyörän päältä. Ainoa tilanne, missä liivin huomioarvo kyllä kärsii merkittävästi, on kirkasta syysruskaa vasten. Parempi katsoa sellainen kevyestä rei'itetystä nailonkankaasta tehty malli kuin tietyössä käytettävä raskaampi, muovinen malli. Hyvät varoliivit maksavat urheiluliikkeissä yleensä noin parikymmentä euroa.
|
||
Matti Blomqvist wrote: Kannattaa muuten pitää pyyhettä tai liinaa [trainerilla] ajettaessa pyörän suojana, koska hikeä lentää rutkasti ja polttaa herkästi maalipinnan pyörän. Ja ennen kaikkea isoa muovia lattian suojana rullien ja polkupyörän alla. Läpinäkyvää irtomuovia saa vaikkapa Etolasta tai vastaavasta liikkeestä. Kun ilmavirta ei ole kuivaamassa, hikeä kertyy paljon. Myös ajokengät voivat (asennosta riippuen) kastua hiestä enemmän kuin on hyväksi. Mutta nekin voi halutessaan suojata. Omassa käytössäni oli (kyseisen liikkeensä sittemmin lopettaneesta) Aggiosta Helsingistä Tacxin traineri. Laitteeseen olin muuten tyytyväinen, vaikka sen käyttökuntoon kasaaminen olikin aina hieman vaivalloista. Toisaalta, se vie hyvin vähän säilytystilaa. Mahtuu hyvin esimerkiksi sängyn alle. Ajotuntuma on aidompi kuin tavallisessa kuntopyörässä. Laitteen toiminnot ovat monipuolisemmat kuin mitä tällainen tavallinen harrastaja välttämättä edes tarvitsee. Hiukan minua kuitenkin vaivasi kysymys rasittaako se liikaa taka-akselia. Loppujen lopuksi päädyin myymään trainerin pois ja ostin tilalle kokoontaitettavan kuntopyörän. Perttu Reuna wrote: Näin talvikeleillä olisi mukava kun pääsisi pyöräilemään omalla pyörällä sisällä, joten onko kellään kokemuksia telineistä joihin ... Onpa hyvinkin (selostus yllä). Toinen, itsestään selvä mahdollisuus on kuntopyörä, jos on sopivasti tilaa. Oikein käyttökelpoisen saa alle 400 eurolla. Tuntuma on suurin piirtein sama kuin polkisi lievässä myötätuulessa loputtoman pitkää ylämäkeä. Ajoasento ja tuntuma muutenkin on yllättävän sama kuin käyrätankoisessa retkipyörässä. Aivan realistinen. Suurin ongelma sisäpyöräilyssä on pitkäveteisyys, sillä mielekkään rupeaman pitäisi olla tunnin luokkaa. Rytmikäs musiikki voi lievittää pitkäveteisyyttä. Timo Prusi wrote: Täytyisi varmaan hommata jonkinlainen tuuletin puhaltamaan siihen naaman eteen, tuppaa nimittäin tulemaan turhan lämmin ainakin näin huoneenlämmössä sotkiessa. Mitenkäs te muut olette tämän probleeman ratkaisseet? Hikoilemalla :-)
|
||
Jouko Moisander wrote: Sampo Mattila wrote:
Tuo oli hyvin sanottu. Juuri siitä on kysymys. Itsekin olen monelle asiaa harrastamattomalle ihmettelevälle tutulle joutunut selittämään, että esimerkiksi 14 [ulko]vaihteinen pyörä ei tarkoita 14 vaihdetta, eikä sen ole tarkoituskaan. Se tosiaan tarkoittaa kahta sarjaa seitsemää vaihdetta, joissa hienompi säätö tapahtuu takavaihteessa ja kokonaisvaltaisempi etuvaihteella, jolloin ollaan taas eri sarjalla. (Toki paljon ajanut osaa hyvin myös vaihtaa lennosta ristiin, eli käyttää kahta vipua yhtä aikaa.) Itse asiassa tilanne ei tarkoita edes kahta sarjaa (esim.) seitsemää vaihdetta, koska etu- ja takavaihdetta ei käytetä ristiin ääriasennoissaan. Se rasittaisi turhaan ketjua, eikä sillä muutenkaan saisi lisää oikeasti erilaisia välityssuhteita.
From: Timo Salmi Subject: Re: Millainen pyörä ja paljonko vaihteita? Date: 2002-04-22 07:09:30 Perttu Brännare wrote: Olen hankkimassa uutta pyörää, jolla tulisin polkemaan pitkiäkin matkoja. Mietin tässä, paljonko tuossa pitäisi olla vaihteita? Onko esim. 7-vaihteinen Shimano Nexus napavaihde hyvä vai pitäisikö hankkia ketjuvaihteellinen? Napavaihde on monessa suhteessa helpompi kuin ulkovaihde. Toisaalta, se on parhaimmillaan kaupunkiajossa ja huonoissa (erityisesti talvisissa) olosuhteissa. Jos aikoo ajaa enemmän, ja siinä mielessä vakavammin, ratkaisu kallistuu ulkovaihteiseen. Ulkovaihteen huonoin puoli on se, että sen säätäminen ja käyttäminen ovat vaativampia kuin napavaihteen ja se on myös alttiimpi kolhuille. Sen paras puoli on polkemisen keveys ja vaihtaminen polkemista keskeyttämättä. Se on "menevämpi" sekä käytössä että imagoltaankin. Onko saatavilla esim. 7-, 10- tai 14-vaihteellisia ketjuvaihteellisia retki- vai mitä trekkingpyöriä ne nyt ovatkaan vai pitääkö hankkia suoraan 21-vaihteinen? Se tuntuu vain kovin paljolta, mutta onko se sitä? Se ei mene ihan niin. Esimerkiksi 21-vaihteinen ei tarkoita 21 eri vaihdetta, vaan kolmea eri välityssarjaa (etuvaihtaja), joiden puitteissa käytetään viittä tarkentavaa välitystä (takavaihtaja). Viittä, ei seitsemää, koska ristiin äärivaihteita ei pitäisi käyttää, sillä ketju vääntyy liikaa. Välityksen yhdistelmät ovat, ja on tarkoitus ollakin, osittain samoja. Reitin mäkisyydellä ja tien laadulla on merkitystä. Normaalissa maantieajossa 10-vaihteisellakin pärjää, mutta 14 on silloin sopivin. Vaihtoehto 21-27 on mielekäs lastin kanssa ylös alas hiekkateitä.
|
||
Oman kokemuksen mukaan sanoisin asiassa olevan ainakin kolme tekijää. 1) Käsien ajoasento ja pienetkin muutokset siinä. Sen erityisesti huomaa ajaessaan eri pyörillä. Yleensä sen kanssa, jolla eniten ajaa, on ajan mittaan jo löytynyt sopiva kompromissi. 2) Käsille tuleva paino. Ajohanskoista pehmustusvaikutuksineen on jo puhuttu eri yhteydessä, mutta pikku lisäpehmustus tulee tankonauhasta. Itse käytän alun perin tennismailaan tarkoitettua grip nauhaa, jonka olen havainnut varsinaista tankonauhaa paremmaksi. Grip nauha laitetaan tankonauhan päälle, ei sen sijalle. Sitäpaitsi, syksyllä grip nauha ei ole kylmä, toisin kuin muovinen nauha. 3) Ajoasento sinänsä. Käsille tuleva paino on tietysti oleellisin tekijä, mutta kyllä niskanseudun jännityskin hieman vaikuttaa. Ja sitähän tulee, jos ajoasento on joko huono, tai se on vielä uusi. Kun asia tuli puheeksi, samanlaisia ongelmia on tullut vastaan hiihtäessä. Itse asiassa joskus enemmän kuin pyörän kanssa. Kun alkaa tässä olla paikat iän myötä hieman vanhat, huomasin puutumiseen vaikuttavan myös (kyllä) sen, millaisessa asennossa oli tullut nukuttua, kun hiihti yhtä soittoa viikon Lapissa. Sopiva jumppa ja verryttely auttavat paljon puutumiseen. Myös ajon aikana ja riittävän ajoissa. Subject: Re: Ohjaustanko painaa kämmenpohjia Edellä mainittiin sekä ajoasento että päällystämisestä Gamma gripillä. Seuraavat kuvat havainnollistavat [retkipyörä ja aerotanko] [maantiepyörä ja triathlontanko]. Runsas päällystysnauha näkyy kuvissa selvästi. Näiden kuvien avulla on myös kohtuullisen helppo mieltää, että ajoasentovaihtoehtoja on varsin paljon, koska sarvista ja tangoista voi pitää kiinni hyvin monesta eri kohdasta. Näin pystyy vaikuttamaan miten ja miten suuri paino tulee kämmenille ja vaihtelemaan painoa ja sen suuntaa. Triathlon tangolla painon saa halutessaan sitä paitsi painon siirrettyä kokonaan pois kämmeniltä käsivarrella, hieman kyynärpään alapuolelle. Niiden avulla matkan teko onkin varsin mukavaa, vaikkakin kiikkeryys vaatii paljon kokemusta ennen kuin osaa ajaa aivan rennosti. Ajoasento vaikuttaa tietenkin oleellisesti myös ilmanvastukseen. On muutamia eri perustapoja vähentää ilmanvastusta käsien sijoittelulla. Tavanomaisin on ottaa kiinni sarvien alatangosta. Toinen tapa on viedä kädet yhteen ohjaustangon keskelle. Retkipyörän kuvassa oleva aerotanko on tässä suhteessa mielenkiintoinen kompromissiratkaisu, sillä varsinkaan huonolla tiellä se ei ole niin keikka kuin triathlontanko. Karkeasti ottaen oma kokemukseni on se, että verrattuna kippurasarvien ala-asennosta ajamiseen, samalla työmäärällä triathlontanko lisää täyden ajopäivän (3-8 tuntia) keskinopeuttani 2km tunnissa. Aerotangon vaikutus on noin 1km tunnissa. Se ei äkkiseltään kuulosta yhtään miltään, mutta on sitä kuitenkin. Niin kuin jokainen harrastanut tietää, keskinopeuden pienikin nosto (muuten samoissa olosuhteissa) koko päivän reissulle vaatii suht' paljon. Jouko Moisander wrote: Tästä kokonaisuudesta [aerotanko] 'puuttuu' kyynärtuet, etkö koe sitä todellisena puutteena? Ymmärrettävä kysymys, mutta se ei mene näin. Yritän täsmentää. Ei niistä tuista tässä konstruktiossa olisi kovin paljon iloa. Jos katsot kuvaa uudelleen ja hahmotat sen mittasuhteita, huomaat kuvan aerotangoista seuraavaa. Ratkaisu on erilainen kuin tavanomainen triathlontanko, joka on niin pitkällä edessä, että siinä saa kyynärpäätuetun, "makaavan" ajoasennon. Kuvan esittämä aerotanko päättyy paljon lähemmäs kuin triathlontanko. Ajoasento on pystympi, ja ilmanvastuksen vähenemistä haetaan enemmänkin ajoasennon kapeudesta kuin sen mataluudesta. Kädet ovat kokonaan vartalon edessä. Se on oleellisinta ko. ratkaisussa. Selkäni tuppaa kipeytymään pitkään ajaessa. Mikä neuvoksi? Ajoasentojen säädön lisäksi, josta edellä, pitää tietoisesti opetella antaa painon levätä käsillä, eikä ottaa osaa jännityksestä selkään. Virhe, jonka tottumattomuuttaan uudella pyörällä ja ajoasennolla helposti tekee. Toinen asia on se, että ainakaan aluksi ei kannata polkea putkelta vaan vain satulasta, kunnes näkee olisiko syy mahdollisesti osittain siinä. Edelleen, jos selkää kiertää usein kääntymällä katsomaan taakseen, sekin voi joskus vaikuttaa. Minä en sitä juurikaan tee, vaan käytän pääsääntöisesti peiliä. Peilihän on muutoinkin aivan erinomainen turvaväline liikenteessä. Voin omasta kokemuksesta lohduttaa sillä, että kilpapyörän ajoasento sopii kipeäselkäisellekin, kunhan löytää itselleen sopivan ajotavan. Jos selkä on arka, on myös syytä pitää huolellisesti huolta siitä, ettei se saa kylmää, koska paidan tai takin helma voi helposti hieman nousta kumarassa ajoasennossa. Itse huonoselkäisenä arvostan nimenomaan pystympää ajoasentoa. Omat (valitettavat) kokemukset selkävaivojen ja pyöräilyn yhteensovittamisesta ovat aika toisenlaisia. Kumarampi ajoasento, jossa kädet ovat kippurasarvien alaosalla, tuntuu minusta hyvältä. Tähän on ihan järkeenkäypä selityskin. Paino jakautuu silloin nimittäin enemmän käsille kuin aralle selälle. Toisekseen, vaivan tyypistä riippuen, etukumarassa asennossa tulee passiivinen, pitkäaikainen venytys, joka voi olla ihan hyödyllinen. (Vrt. kumarrus Mekkaan päin ja väite paremmasta selkäkunnosta muslimimaailmassa, urbaania legendaa tai ei.) Tilanne on kuitenkin tietysti hyvin yksilöllinen. Joka tapauksessa sellainen yleinen käsitys, että pysty ajoasento olisi aina aralle selälle paras vaihtoehto, ei välttämättä pidä paikkaansa. Niska onkin sitten asia erikseen. Esa Toivonen wrote: Sampsa Lommi wrote:
Paino on paljolti suoraan käsillä. Jos lihaksia täytyy kovasti jännittää, silloin jotain ei ole kohdallaan tai tottumusta ei ole vielä riittävästi, kuten itsekin arvelet. (Niskaa kokemattomuuttaan siinä yleensä jännittää). Mutta, mikä parasta, kippuratanko antaa mahdollisuuden moneen eri ajoasentoon. Karkeasti ottaen neljään, riittävän erilaiseen. Itse vaihtelen aika paljon niiden välillä, mikä estää puutumista. Niitä on valitettavasti hiukan vaikea tosin kirjoittamalla kuvata hyvin. Pitäisi osata piirtää. En ole kokeillut triathlon-tankoa, mutta voisin kuvitella, että se olisi tähän tarkoitukseen mukavampi systeemi, jos saa sen mitoitettua juuri ... Se on erittäin mukava, mutta vaatii jonkin verran kokemusta. Aluksi asento tuntuu aika keikalta. Kyllä sillä heti ajaa, mutta oikein tosi hyvin sinuksi pääsy vie kyllä yhden kauden. Joskus maantiellä näkeekin aivan ilmiselvästi, että aivan kaikki, joilla tanko on, eivät oikein luontevasti hallitse tätä systeemiä. Ero on leveään tankoon verrattuna vähän niin kuin soutuveneen ja kanootin ero. Pienetkin heilahdukset kertautuvat. Vaikka asetelma on varmaan sinulle tuttu, katso ao. digikuvia ja ajattele kuinka lähellä toisiaan kyynärpäät ovat. Muuten, tuossa triathlontangossakin on mahdollista kaksi aika erilaista ajoasentoa. Se klassinen makaaminen, ja pystympi, jossa pidetään kiinni siitä kohdasta, missä minulla on siinä tangossa keltaista (aika mustunutta) gammagrip nauhaa. Se on myös aika mukava asento vaihteluna, ja selkeästi helpompi hallita. Sopii varsinkin myötätuuleen. Tiedät varmaan myös, että triathlontangon harvinaisempana vaihtoehtona on lyhyemmät, keskellä olevat kahvat eli aerotanko [niistäkin on kuvia tällä sivulla]. Sopivat oikein hyvin myös retkeilijälle maantielle. Ne ovat hyvä kompromissi ajettavuuden ja ilmanvastuksen vähentämisen välillä. Ne ovat tosin hieman kalliit (n. 60-70 + sopiva
päällystys, koska muuten ne ovat maastopyörän nousukahvojen tapaan
kylmät).Mutta miten mahtanee jarrutus onnistua äkkitilanteissa tuollaiselta tangolta käsin? Ajan mittaan kädet oppii heittämään hyvin nopeasti jarrukahvoille. Mutta tärkeitä on se, että pitää yrittää lukea liikennettä niin, että triathlon ajoasentoa ei ollenkaan ota, jos on riskiä joutua äkkitilanteisiin. Lisäksi peili muun liikenteen seuraamiseksi on erityisen hyödyllinen apuväline nimenomaan tuossa ajoasennossa, koska se on niin herkkä kaikenlaiselle pienellekin pyörimiselle satulassa.
|
||
Markku Pöysti wrote:
Pääharrastukseni pyöräilyn ohella käytän silloin tällöin rullasuksia luistelutyylillä (yleensä kerran parissa viikossa). Tuossa yllämainitussa kävisi molemmille pahasti. Tiedän sen siitä, että olen kaatunut muutaman kerran (omia aikojani) rullasuksilla ja se on melkoinen äkkipysäys jo silloinkin. Jos sauvaan tulisi vielä ylimääräinen, erityisen kova nykäys, kaatuminen on myös rullailijalle väistämätön ja ankea. Ei varmasti kannata. Silloin harvoin, kun rullasuksilla liikun, olisin kovin mielessäni, jos takaa tuleva pyöräilijä viitsisi kilauttaa jo muutama kymmenen metriä ennen ohitusta, niin voi hötkyilemättä vaihtaa pelkkään tasatyöntöön sauvoilla vieden itse vähemmän tilaa! Näkökulmat avartuvat, kun hankkii kokemusta hieman eri liikkumistavoista, oli sitten kyse pyörästä, kävelystä, rullista tai autosta. Tajuaa omakohtaisesti paremmin mitä kaikkea pitäisi aivan erityisesti varoa ja mikä on muille osapuolille erityisen hankalaa. Rullasuksilla, muuten, vaikeinta on jarruttaminen, mikä tiedoksi asiaa kokeilemattomille mainittakoon. Paljon vaikeampaa kuin rullaluistimilla. Newsgroups: sfnet.harrastus.fillarit,sfnet.urheilu.rullaluistelu Date: Fri 11-May-2001 Pete Juhola wrote: Kirjoitin seuraavanlaisen nootin rullaluistelu ryhmään, katsotaan tuleeko palautetta... Pete, minulta ainakin saat jotain palautetta, kun harrastan sekä pyöräilyä että rullasuksihiihtoa (jälkimmäistä tosin vain kerran viikossa, parissa). Laitan ristiinpostituksen kumpaankin ryhmään. seuraavanlaisen ongelman eteen, Rullaluistelija potkii menemään pyörätiellä, ohi ei meinaa päästä koska se rullaluistelija [vie tilaa laidasta laitaan] ... Soita pyöräsi kelloa. Minä ainakin kovasti soisin takaa tulevan aina tekevän niin omalle kohdalleni, kun rullailen. Kun olen huomauttanut ystävällisesti asiasta, on yleisin vastaus ollut "v.... lähe viivalle...", ihan kuin olisin jotenkin uhonnut olevani... Merkillinen ja typerä asenne rullailijan taholta, jos noin todellakin on. Yksi tärkeä huomautus kuitenkin sinullekin varmuuden vuoksi. Aja kunnolla ohi äläkä jää rullailijan lähelle eteen tai taakse mussuttamaan, tai edes juttelemaan ystävällisiäkään. Se vaikeuttaa kovasti rullilla menemistä ja aivan erityisesti, jos on sauvatkin mukana. Itse asiassa, jos jäät lähituntumaan, se on rullilla liikkuvalle suorastaan vaarallista sen aiheuttaman kompuroinnin riskin vuoksi. On hyvä olla myös tietoinen, että varsinkin rullasuksilla (toisin kuin rullaluistimilla) jarruttaminen, äkkisellaisesta puhumattakaan on lähes mahdotonta. Eli, olettaen, että molemmilla osapuolilla on järki päässä:
Jari Majander wrote: Oman kokemukseni mukaan rekka-autoilijat väistävät ajoradalla ajavaa pyöräilijää huomattavasti asiallisemmin kuin bussinkuljettajat. Aivan samanlaisia kokemuksia minullakin. Mikä ei suinkaan tarkoita, etteikö kaikissa ryhmissä ajettaisi pääasiassa hyvin, mutta tosiaan tuontapaista pientä keskimääräistä eroa olen itsekin ollut havaitsevinani niin Vaasassa kuin Helsingin seudulla pyöräillessäni. Varsinkin, jos ajattelen asiaa monen vuoden ajanjaksolta. (Enkä puhu ajoradalla ajamisesta silloin, kuin siellä ei saisi, vaan täysin sääntöjen puitteissa. Tämä mainittakoon, koska asia on liittynyt aikaisempaan keskusteluun sfnet.harrastus.fillarit ryhmässä.) Linja-autot kiireisine aikatauluineen ja ajotapoineen ovat erityisen varottavia. Iso rekka on tosin aina bussia vaarallisempi ohittaessaan samalla vauhdilla ja samalta etäisyydeltä, koska se tekee pahemman pyörteen. Jopa niin, että maantiellä 90km/h vastaantuleva rekka vaatii hetken hieman lisätarkkuutta varsinkin, jos ajaa sillä hetkellä nojatangolta. Muita ryhmiä, joita kannattaa pitää pyöräillessään erikoisvarossa, ovat jotkut taksikuskit ja nuoret miehet.
|
||
Nikolas Ojala wrote: Sampo Mattila wrote:
Niin varmaankin. Eiväthän ne aivan välttämättömiä tietenkään ole. Pointti onkin lähinnä siinä, että kaikenlaiset vempaimet antavat monelle meistä lisämielenkiintoa muutoinkin kivaan harrastukseen, varsinkin pidemmillä lenkeillä. Itse kuulun näihin, kuten esimerkiksi kuva dashboar.jpg tällä pyöräilysivullani kertoo. Itse asiassa, pidän ajaessani mielelläni mukana myös pientä, roiskesuojattua Sonyn kaulaan ripustettavaa radiotakin. Tai myöhemmin hankkimaani, vähän painavampaa versiota, jossa radion lisäksi on myös kasettisoitin. Täytyy vain muistaa aina keskittyä liikenteeseen, eikä näihin vekottimiin. Niin, ja digitaalikameraa raahaan useinkin mukanani tavaratelineellä olevassa laukussa. Sillä kameralla tämänkin sivun kuvat on otettu. Nopeus/matkamittari sitä paitsi on hyödyllinen, jos haluaa hieman vertailla lenkkejään varsinkin, jos niitä silloin tällöin ottaa myös kuntoilumielessä. Muutenkin tiedoista voi olla hyötyä ajankäytön ja reitin arvioinnissa. Matkan mittaamisesta on mielenkiinnon lisäksi joskus aivan selvää suunnistushyötyäkin. Ja ennen kaikkea, kyllä ainakin minä haluan vertailun vuoksi tietää paljonko on tullut ajettua päivässä, kuukaudessa ja koko kautena. Mittaaminen lisää motivaatiota entisestään.
|
||
Mauri Sivill wrote: Missähän on vika, kun uudehkon pyöräni takavaihtaja innostuu rutisemaan ja hyppimään oikein kunnolla, kun ajan maastossa töyssyjen yli. Omia epäilyjäni syystä: - löysä/löystynyt vaihtajan jousisto -> ketju löystyy töyssyissä, pääsee hyppimään - väärä ketjun pituus (liian pitkä) Ketjut ovat todennäköisesti kuluneet. Pääsääntö: Vaihda uudet ketjut ja uusi myös takapakka. Takapakan uusiminen kuluneiden ketjujen vaihtamisen yhteydessä on tärkeätä. Systeemi toimii hyvin vain, jos sekä ketjut että takapakka ovat kunnossa. Sitäpaitsi, kuluneet ketjut syövät takapakkaa. Muitakin syitä saattaa olla: Ketju on liian pitkä tai (huom!) liian lyhyt. Joskus ongelma tulee siitä, että takavaihtaja vie (alakautta) ketjun väärässä (yleensä liian jyrkässä) kulmassa takapakkaan. Tähän vaikuttaa sekä säätö (jos takavaihtajassa sellainen on) että ketjun, varsinkin liian lyhyen ketjun, kireys. Ketjujen kunto kannattaa tarkistaa uudessakin pyörässä siltä varalta, että ketjun jokin lenkki on päässyt vahingoittumaan ja ketjut uutuudestaan huolimatta ovat venyneet. Tai ovat väärän levyiset, tai huonolaatuiset.
Vaihtajan suoruus sivusuunnassa kannattaa tarkistaa. Varsinkin maastoajossa sen on saattanut kolauttaa hieman vinoon. Vaihtajan jousisto: Minulla ei ole koskaan tullut vastaan, että se sinänsä olisi löystynyt, jäykistynyt kylläkin. Vaihtaja kannattaa voidella perinpohjaisesti teflon tai muulla ohuella öljyllä. Vaihtajan liikkeen pitää olla jäntevä sekä sivu- että pystysuunnassa. Itse asiassa vaihtajan öljyäminen on aivan ensimmäinen asia, joka kannattaa kokeilla! Joskus, tosin hyvin harvoin, syynä voi hyvin paljon ajavalla olla vaihtajan pykälistön kuluminen loppuun. Jos vaihtaessa mahdollisesti alun perin kuulunut pieni napsahdus ja sen tuntuma ovat kokonaan hävinneet, saattaa kyseessä olla tämä ongelma. Silloin ei loppujenlopuksi auta muu, kuin uusituttaa tuo ketjua siirtävä vaihtaja varsineen. Tosin kyllähän vaihteet silloinkin ovat vielä käytettävissä, mutta pykälän saaminen täsmälleen oikealle kohdalleen vaatii erityistä tarkkuutta. Ja, jos vaihde ei ole aivan kohdallaan, ketjulla on ikävä tapa yhtäkkisesti hypätä seuraavalle vaihteelle. Jos sielu sietää, voit kokeilla ketjun rasvaamista parafiiniöljyllä, kuten White Lightningillä (käytä silloin vain sporttiversiota, joka on perusversiota ohuempaa). Tosin ketjun rasvausta pidetään usein (varmaan hyvin perustein) vääräoppisena. Itse en ole kovin paljoa kursaillut tässä asiassa. Käytän tarkoitukseen teflon öljyä. Teflon öljy on ohutta, joten käsittely kannattaa tehdä usein. Runsaalla kädellä, jotta ketju samalla puhdistuu. Joka tapauksessa, pyyhi ketju sen jälkeen huolella. Vihoviimeisenä keinona voit yrittää hienosäätää vaihdevaijerin kireyttä. Joskus ongelman syy on siinä, että vaihde osuu hieman väliin. Varsinkin, jos vaihtaja on pykälöity. Subject: Re: ketjut venyy Date: 1999/08/19 Mikko Rossi wrote: Kiitos vaan informaatiosta! Taitaapa olla viisainta meikäläisen ajella nykyisillä ketjuilla ja rattailla niin pitkään kuin hermot kestää rutinaa ja pistää sitten kaikki uusiksi. Jos ajat aivan "viimeiseen asti" ja vielä siitä yli, joudut loppujen lopuksi vaihtamaan myös eturattaatkin. Sitä tilannetta ei yleensä pidetä tarkoituksenmukaisena, vaan tavanomaisempaa on vaihtaa jo niin, että vain ketjut ja takapakka tarvitsee uusia. Yksi, hyvin tunnettu, kommentti ketjujen venymisen toteamiseen lisänä yleiseen keskusteluun. Jos ketjun ja etupakan välistä paistaa ilmaa, on aika uusia. Toisaalta, poljintuntuma yleensä kertoo ongelmista kyllä yleensä jo ennen sitä, jos osaa "kuunnella" ketjujaan niin kuin täällä kirjoittavat varmasti osaavat. Ongelma yleensä alkaa yhdeltä ainoalta välitykseltä ja leviää pikku hiljaa muihin. Raskas vedätys huononevilla ketjuilla tuo usein ongelman yhtäkkisesti esiin. Tosin aivan mielettömän raskaalla vedätyksellä / välityksellä voi pilata ketjut jopa ennenaikaisesti. Subject: Re: Ketju ongelma Date: 1998/05/07 Pekka Rantamoijanen wrote: [Kun ajan] kovaa maastossa aina välillä minulta menee ketjut eturattaan ja rungon väliin ja se pitää väkivalloin sieltä kiskoa, ei kiva. Uskoisin, että ongelmani on ketjun pituuden kanssa, koska käytin fillariani vain pari viikkoa sitten huollossa. Voihan toki olla, muttei välttämättä. Etuvaihtajan stoppareiden säätö on pikkutarkkaa kokeilupuuhaa, ja sitä on vaikea tehdä muutoin kuin itse ajamalla. Tämä on nimenomaan niitä asioita, joita on hankala saada juuri oikein pelkässä penkissä. Eli vika saattaa olla myös ko. säädössä. Säätäminen tapahtuu esimerkiksi näin. Käännät etuvaihtajan oikeanpuoleista stopparia kunnes ketju ei enää suostu menemään ylimmälle rattaalle. Sitten otat takapakkia säädössä juuri sen verran, että menee. Sen jälkeen vastaava temppu toiselle stopparille ja alimmalle eturattaalle. Ja taas menoksi.
|
||
Marko Häkkinen wrote: [Kysyisin erilaisista] materiaalista valmistettujen vaatteiden toimivuudesta nimenomaan märän ja kylmän kelin pyöräilyssä (maastopyörä, sekä työmatka- että metsäkäytössä). Windstopper, Activent, Gore-Tex...? Jos olet valmis maksamaan, haluat pysyä lämpimänä pidemmälläkin syysreissulla, mutta olet valmis myös hiostumaan (itse olen), Gore-Tex on hyvä ratkaisu tuulenpitävänä. Jos taas pidät hieman askeettisemmasta, etkä halua hiostua normaalia enempää, valitse vähemmän tuulenpitävä, hengittävämpi ratkaisu. Sadekelistä erityisesti: Keskeistä ei ole täysin kuivana pysyminen vaan sopivan lämpimänä! Mikään järkevä pyöräilyasuhan ei pidä kokonaan vettä. Jos pitäisi, kastuisi kuitenkin kokonaan hiestä sisältä päin ja muutenkin läkähtyisi. Toisaalta vedenpitävyyttä pitää olla sen verran, ettei ainakaan alusasu vety sateessa. Sen lisäksi, ettei se ole kivaa, märät kuteet ovat painavat. Itse pidän gore-texistä, vaikka monet ovat sitä mieltä, että se ei hengitä tarpeeksi. Kun aihepiirissä ollaan. Ota myös huomioon alusasun merkitys syksyllä. Itse suosin propyleeniä alimmaksi (myös sitten talvella hiihtäessä). Propyleenikerrastot ovat halpoja. Hyvän koko setin saat marketista joskus alle parilla kympillä. Suosittelen nimenomaan sellaista, joka on pelkkää propyleeniä, eli jossa ei ole puuvillaista ulkopintaa! Jälkimmäisiä kaupataan sujuvasti noin 50 eurolla urheiluliikkeissä, mutta minusta ne eivät pidä yhtä kuivana ja tuntuvat nopeasti kylmemmiltä. Minulla oli yksi sellainen paita (jota käytän nyt muuhun tarkoitukseen). Lenkin jälkeen se oli hiestä paljon painavampi ja kylmänoloisempi kuin halpa, koko-propyleeninen. Tuosta vielä sen verran, että propyleenialusasu on ihan hyvä pyöräilyssä, mutta hiihdossa sen toimivuuden kyllä, ainakin itse, koen vielä paljon selvemmin. Propyleenisen alusasun huono puoli on se, että se pitää pestä jokaisen lenkin jälkeen. Muutoin aromista tulee veret seisauttava :-). Pesukonetta käytettäessä kannattaa tietää, että huuhteluaineitta ei pidä koskaan käyttää propyleeniä pestäessä. Myös pesulämpötila on hyvä pitää aika alhaisena.
|
||
Jouko Lehtomäki wrote: [Nopeusmittaristani] on loppunut paristo, koskapa näyttö oli keväällä pimeänä. No, ostin uuden pariston, ja asensin sen. Näyttöön tuli ainoastaan jotakin ihan sekopää merkkejä näkyviin, ja välillä näyttö oli kokonaan pimeä. En saanut sitä [toimimaan]. Mittarin voi joutua nollaamaan useampaan kertaan ja myös odottamaan tasaantumista. Myös pariston voi irrottaa muutamaan kertaan ja laittaa takaisin, jos ei tokene. Sitkeätä rassaamista. Ilmiö on aivan tuttu, kun mittari on ollut pitkään ilman virtaa. Ei se luultavasti rikki ole. Mittari meni roskikseen. Näytönalustasta oli liian heiveröinen ja mittari lensi kovalle lumelle ja nostaessani sitä huomasin että näytönnumerot näyttivät mitä sattuu. Kokeilit kuitenkin varmaan ennen mittarin poisheittämistä ottaa pariston hetkeksi pois. Vika on nimittäin joskus kolauksen jälkeen onneksi vain asetusten sekoaminen.
Nopeusmittari yleensä kestää pientä sadetta, mutta rankkasateessa ajo voi sotkea sen, vaikkei mittarin sisään pääsisikään vettä. Riittää, jos mittarin kannan ja mittarin väliin menee liikaa kosteutta. Yhteys pätkii tai oikosulkee, jolloin mittari näyttää ihan mitä sattuu. Yleensä asia korjaantuu pelkällä kuivaamisella. Ongelman välttämiseksi on hyvin yksinkertainen ja toimiva keino. Mittarin ympärille kierretään ihan tavallista elintarvikekelmua. Sen läpi näkee hyvin, mutta se estää veden tunkeutumisen sinne mittarin ja sen telineen väliin. Sopivaa kelmunpalaa on hyvin helppo kuljettaa mukana, koska se vie todella vähän tilaa. |
||
Kalervo Kalliorinne wrote: Taas alkaa olla aika. Nimittäin syksy ja pimeät kelit. Olisiko suosituksia kohtuuhintaisista tai laadukkaista (mieluummin molemmat yhtä aikaa) ajovaloista? Riippuu oleellisesti siitä, millaiseen ajoon valoja tarvitset. Jos haluat ajaa pimeässä metsässä maastopyörällä, tilanne on aivan eri kuin jos haluat vain näkyä ja täyttää lain kirjaimen muutoin valaistulla ajoradalla. Edelliseen tilanteeseen tarvitaan 10-20 watin luokkaan olevat tehovalot. Niitä en juurikaan tunne, kun en aja syyspimeillä maastossa, joten kerron jatkossa vain jälkimmäisestä tilanteesta. Retkipyörässäni minulla on dynamo ja sekä etu- että takavalo. Pidän takavaloa varsinkin maantiellä hyvin tärkeänä oman turvallisuuden vuoksi, vaikkei laki takavaloa vaadikaan. Dynamossa on tietenkin se huono puoli, että se tekee polkemisesta paljon raskaampaa. Tunne on hieman kuin polkisi kuntopyörää. Hyvä puoli on se, että systeemi on aina automaattisesti mukana. Olen kuitenkin vaihtoehdoksi hankkinut retkipyörää varten erillisen, kellertävää valoa näyttävän etuledin ja punaista valoa näyttävän irrallisen takaledin, jonka kiinnitän tavaratelineellä olevaan kassiin (sittemmin olen laittanut sen nippusiteillä kiinteästi tavaratelineen taakse). Nämä eivät esimerkiksi marketeissa maksa juuri mitään, mutta etulediä voi olla vaikea löytää. Ledihän ei varsinaisesti valaise, mutta se näkyy hyvin ja toimii yksillä paristoilla todella pitkään. Käytännössä koko kauden. Ledistä on se etu, että ei tarvitse pyörittää dynamoa. Pimeällä tiellä etuvalosta osa heijastuu etulokasuojasta takaisin silmiin, jos asialle ei tee mitään. Lampun lasille voi laittaa pystysuuntaan pätkän eristysnauhaa siten sijoitettuna, että se poistaa valokeilasta sen pienen osan, joka osuisi etulokasuojaan. Maailma on täynnään näitä harrastajien pikku jippoja. Maantiepyörää varten minulla on kahdella R14 1.2V 1,5Ah ladattavalla paristolla toimiva CatEye:n tavallinen, irrotettava valo. Sen sijoituspaikka on triathlontangon aivan kärjessä. Paristot riittävät noin kolmeksi tunniksi. Taskussa tai laukussa on varaparistot. Tai samanlainen valaisin valmiina, jolloin vaihtaminen on nopeaa ja helppoa pimeässäkin. Sen lisäksi olen myöhemmin hankkinut kiinteän CatEye:n etuledin heijastimen paikalle. Siten minulla on aina joka tapauksessa edes joku muodollinen valo mukana pimeän varalle liikennesäännöt täyttämään. Takana on Biltemasta tilattu kiinteä leditakavalo. Nämäkään eivät paljoa maksaneet. Suhteellisesti kalleinta systeemissä ovatkin paristot ja laturi. Kyseisestä etuvalosta on myös olemassa kirkkaampi haloversio. Esimerkiksi CatEye kopio Halogen TrailWorks Model HL-330H. Se kuitenkin kuluttaa paristoja nopeammin, eikä ero ole muuten valaistulla tiellä oleellinen. Fillariryhmässä kerrotaan lisää hyviä vinkkejä ja näkökohtia ajovaloista ja jopa niiden itse rakentamisesta lähes joka syksy. Voit hakea niitä Googlen Advanced Groups Searchin avulla klikkaamalla esimerkiksi tästä. Yksi vaihtoehto on napadynamo. Itse en ole kokeillut, mutta niistä on kirjoitettu paljon tietoa ja myönteisiä kokemuksia uutisryhmässä.
|
||
Timo Iirola wrote: Olen laittamassa pyörääni matkamittaria, ja sitä varten pitäisi tietää renkaan tarkka halkaisija. Mittarin mukana oli lappu, jossa oli monen rengaskoon mitat, mutta kokoa 26 x 2.10 ei oltu mainittu. Voiko tuosta jollakin tavalla laskea tarkan mitan? Tai jotenkin interpoloida muista 26 tuuman renkaiden merkinnöistä? Renkaat ja niiden koot sekä myös vanteet ovat aina sen verran yksilöitä, että kannattaa mitata. Klassinen tapa on kuljettaa pyörää eteenpäin yhden kierroksen verran (venttiili on hyvä kiinnekohta, varsinkin, jos vielä laittaa tarkennukseksi renkaaseen merkiksi vaikkapa eritysnauhan palasen), vetää esim. liidulla merkit tiehen ja mitata sentit. Sehän on se lukema, jota mittarit yleensä haluavat. Esimerkiksi 28" 622-32 renkaalla lukema tulee tyypillisesti jonnekin 211 sentin paikkeille. Mittarien ohjeissa olevat taulukot ovat vain suuntaa antavia. Ne eivät ole riittävän tarkkoja, jos haluat saada mittarisi kunnolla kalibroitua. Maanteiden kilometripylväistä tai vastaavista merkinnöistä voi vielä hakea jälkikäteen uskonvahvistusta. Samoin, jos sattuu omistamaan GPS laitteen, voi verrata sen ilmoittamaan kuljettuun matkaan. Sopivan urheilukentän 100m pätkästäkin voi hakea lisävahvistusta, varsinkin, jos mittarilukema on riittävän hienojakoinen. Kyllä polkupyörän digitaalisen mittarin virheen saa kohtuullisella vaivalla säädettyä alle 1%:n. Mittaus yllämainitulla tavalla kannattaa tietysti toistaa muutamaan kertaan tasaisella alustalla. Jos omistaa pitkän mittanauhan ja on sopiva paikka, voi tietysti yrittää tarkentaa mittaamalla muutaman kierroksen. (Itse käytän kahta kierrosta ja eristysnauhamerkkausta.) Yleensä kuitenkin yhdelläkin saa lukeman aika hyvin. Yksi hyvä uutisryhmässä kerrottu kikka on laittaa jotain merkkiainetta renkaaseen (vaikkapa ketsuppia), jolloin maahan jää selvät merkit ja mitan saa silloin varsin tarkasti. Ja jos haluaa olla tarkka, tietysti fillarilla istuen, jolloin renkaan pieni painumakin tulee otettua lukuun. Painumalla on nimittäin todellista merkitystä. Eroa kierroksen pituudessa voi hyvin tulla puolikin prosenttia! Kokemukseni kertoo sitä paitsi, että ainakin, jos kierroksen pituuden valikko mittarissa on millimetrin tarkkuudella, renkaan paine, samoin kuin päällirenkaan mahdollinen vaihtaminen, selvästi vaikuttavat siihen, mikä lähinnä oikea lukema on. Säätövirheen merkityksestä saa yleiskäsityksen seuraavasta yksinkertaisesta laskelmasta. Tyypillisellä kehänympäryksellä (vaikkapa 211cm eli 28") 1cm virhe on hieman alle 0.5% (1/211x100) eli 2cm virhe säätölukemassa on karkeasti 1% = 1km / 100km. Onko se vähän vai paljon, onkin sitten mielipidekysymys. (Minusta se on tarpeettoman paljon.)
Jos hieman vielä hienosäädetään samaa asiaa, virhelähteitähän on oikeastaan kolme:
|
||
Teemu Kankaanpää wrote: Mitenkäs tuo rihtaus sitten käytännössä tapahtuu? Siis ilman mitään kalliita penkkejä yms. Riittääkö kun kiristää löysältä tuntuvat pinnat perstuntumalla vai? Maastopyöräni vanteet rihdattiin takuuhuollossa, mutta melko pian takavanne tuntui heittävän taas. En tod ala maksamaan huollosta, jos homman voi itsekin kohtuullisella vaivalla tehdä. Jos sinulla on käsijarrut, kuten varmaan on, voit käyttää niitä vanteen suorituksen tarkistamiseen. Rihtausavain maksaa vain noin euron. Rihtaaminen on kuitenkin ammattilaisen työtä, sillä ei riitä, että vanteen saa suoraksi vaan jännitysten pitäisi olla tasaiset ja sopivat. Itse ei kannalta tehdä muuta kuin korkeintaan pikarihtaus, jos matkan varrella tarvitsee. Etsi siis parempi huoltoliike, jos työ ei tyydyttänyt. Mutta jos joudut tilapäisesti rihtaamaan itse, huomaa, että rihtaaminen tehdään pääasiassa kiristäen. Aivan ensimmäiseksi tarkista, ettei ole aivan löysiä pinnoja. Jos on, kiristä kohtuullisesti. Sitten etsi tuon käsijarrun avulla se kohta, joka eniten poikkeaa, ja kiristä sen kohdalta ja läheltä heiton vastapuolelta. Jatka samaan tapaan. Yleensä amatööririhtaukseen riittää kahden tai korkeintaan kolmen kohdan oikominen. Apropos, uusi pyörä pitäisi rihtauttaa (liikkeen suosituksen mukaan) noin 300-800 ensimmäisen kilometrin kohdalla, koska pinnojen jännitykset aluksi elävät. Fillariryhmässä on kerrottu hyviä vinkkejä ja näkökohtia rihtauksesta. Voit hakea niitä Googlen Advanced Groups Searchin avulla klikkaamalla esimerkiksi tästä. Esmerkikinä olkoon vaikkapa tämä yksittäinen linkki. Joskus harvoin pinna saattaa ottaa ja napsahtaa lenkillä. Ajamista se harvoin estää aivan kokonaan, mutta vanteeseen tulee melkoinen heitto. Tämän varalle on seuraava pikku niksi. Pari varapinnaa saa helposti kulkemaan aina mukana teippaamalla ne esimerkiksi sivulle tavaratelineen pystyrimaan. Tosin mukana olevasta pinnasta on hyötyä vain, jos pinna sattuu katkeamaan jostain muualta kuin takapyörän takapakan puolelta. Sen lisäksi pinnan pitää olla oikeaa kokoa, myös sen kierteiden osalta. Jos vannejarruissa on pikasäätö, jarru kannattaa tuolloin laittaa tilapäisesti auki-asentoon heittävän vanteen laahaamisen välttämiseksi.
Subject: Re: Pinnojen tiukkaus Helsingissä? Date: 2004/09/18 Ammattilaisen kertoman mukaan, jos haluaa saada erityisen hyvän lopputuloksen aikaan esimerkiksi kilpakiekkoon, pinnojen kireys pitää mitata. Eli rihtaus tehdään silloin erikoisavaimella, joka samalla suoraan kertoo pinnan jännityksen. Optimialue on nimittäin aika kapea. Sen virhemarginaali noin 10%:n vetojännitelukema kumpaankin suuntaan. Tavanomaisinta lienee, että harrastelija, ja myös liikkeet, rihtaavat pinnat liian kireiksi, jolloin vanne on arempi saamaan hiushalkeamia. Taas, jos jää liian löysäksi, rihti laukeaa turhan helposti. Minä jätän rihtauksen ammattilaisille. Sen verran pitää kuitenkin ainakin osata, että tarvittaessa pystyy tekemään jonkinlaisen pikarihtauksen vaikkapa maantiellä jarrupaloja osviittanaan käyttäen.
Joskus ongelmaksi voi muodostua pinnojen toistuva katkeilu. Kyseessä voi olla yksittäinen viallinen pinna tai yleisesti huonot pinnat. Mutta myös mitoitus voi olla väärä aivan kelvollisessa kiekossa. Esimerkiksi kilpapyörissä on, painon rajaamiseksi, tavanomaista, että pinnojen toleranssi on tarkoitettu korkeintaan 85kg painavalle ajajalle. Jos elopainoa on vaikkapa sata kiloa, takakiekon pinnojen katkeilu on mahdollista, jopa todennäköistä kesken lenkin ilman mitään erityisiä töyssyjä. Ratkaisu on (tietenkin) vaihdattaaa tukevammat (mutta samalla painavammat) pinnat tilalle. Nyrkkisääntönä pitäisin sitä, että kerran yksi yksittäinen pinna kannattaa vaihtaa. Mutta, jos toinen katkeaa, varsinkin suhteellisen pian perään, parasta uusituttaa suosiolla kaikki. |
||
Jarmo Lahtinen wrote: Moi! Onko kellään hyvää vinkkiä semmoseen ongelmaan, ku mulla puhkeilee maastopyörän takarengas usein vanteen ja sisäkumin välistä? Mikä semmosta vois aiheuttaa? Oletko asentanut renkaat oikein? Taito tämäkin. Ongelma on joskus siinä, että venttiilin kohdalla päällysrengas on väärin ujutettu. Kikka on tämä. Vain hieman ilmaa vaihdettuun sisärenkaaseen. Päällirenkaan päällepano aloitetaan venttiilin kohdalla. Tarkistetaan huolellisesti, että venttiilin kanta on mennyt vapaasti ulkokumin reunan sisäpuolelle. Tämä on erityisen tärkeätä. Sitten jatketaan ulkorenkaan asennusta sormivoimin toiselle puolelle asti. Sitten ja vasta sitten pumpataan kunnolla. Lisäksi, onko venttiili varmasti suorassa, kun asennat? Pekka Huhta wrote: Venttiili repeää toisesta reunastaan irti kumista. Onko tämä tyyppivika vai onko mulla jotakin vikaa paineissa tai muussa? Anteeksi, jos allaoleva on kaikille tuttua itsestäänselvyyttä. Yksi mahdollinen vika on väärä asennus. Sekään ei nimittäin ole ihan niin ongelmatonta kuin ajattelisi. Ensinnäkin täytyy pitää huolta siitä, että rengas menee kunnolla vanteelle, eikä jää painamaan venttiiliä. Se tehdään niin, että ulkorengas laitetaan paikalleen venttiilin kohdalta alkaen niin että loppurutistus tehdään täsmälleen vastapäätä venttiiliä. Sisäkumista on myös laskettava ilmaa niin, että venttiili on varmasti vapaasti, eikä ulkokumin sisäreuna paina sitä. Eli venttiilin on varmasti "pudottava" paikalleen. Vasta sitten pumpataan täyteen! Toinen, salakavalampi virhe, jonka tekee yllättävän helposti, on se, että venttiili kiilautuu aivan hieman vinoon. Sen nimittäin pitää jäädä aivan keskelle vanteen aukkoa, vapaasti. Tuo ei asennuksen loppuvaiheessa ole aina ihan niin helppoa kuin luulisi, vaikka aloittaessa venttiili olisikin täysin suorassa. Yksi mahdollinen syyllinen ovat vanteessa olevat pinnojen mahdollisesti terävät reiät. Kattaako vannenauha ne kunnolla ja onko se vannenauha ylipäätänsä riittävän hyvälaatuinen? Vähintään kannattaa varmistaa, että vannenauha on ehjä, eikä vanteen venttiiliaukossa ole mitään särmää. Tarkista samalla, ettei minkään pinnan pää törrötä vannenauhan läpi. Jos käytät hyvin korkeita paineita renkaissa, kuten kilpapyörässä, syy voi siis myös olla vannenauhan tyypissä. Tavallinen, lötkö vannenauha ei ole silloin riittävä, vaan vannenauhan on oltava jäykkää, korkean paineen kestävää materiaalia. Tiedän nuo asennusongelmat aivan konkreettisesti, sillä kaverillani oli kerran melkoisia ongelmia 28 millisen prestaventtiilisen renkaan sisäkumin kanssa. Se sisärengas ei kestänyt kovin pitkään, kunnes sain vakuutettua hänet asiasta demonstroimalla itse sen asennuksen hänelle. Sen jälkeen ongelma poistui. Ja hänkin on varsin kokenut pyörän kanssa. Siis tietävällekin sattuu, vaikkei uskoisi. Asia ei kuitenkaan lopu vielä tähänkään. Jos sisärengas on vanha, se saattaa haurastua, tyypillisesti juuri tuosta venttiilin pohjan juuresta. Minulla on tavanomaisesti käyttämieni polkupyörien lisäksi vielä vanha Kulkuri vaikkapa kaupassakäväisyä tai muuta vastaavaa varten. No, joka tapauksessa, käytän sitä hyvin harvoin, joten se on seisonut autotallissa omia aikojaan vuodesta toiseen. Kun ajoin sillä ensimmäisen kerran taas pariin vuoteen pienen kauppareissun, seuraavana aamuna eturengas oli ihan tyhjä. Tarkemmin katsoessa selvisi, että venttiilin juurelle oli käynyt juuri tuolla yllämainitulla tavalla. Kannan kohdalla oleva kumi oli murtunut, itse asiassa venttiilin kummaltakin puolelta. Subject: Re: Polkupyörän renkaan paikkausaine? Ja paikkauksista vielä kerran, yksi tarina lisää. Muutamia vuosia sitten olimme kaverin kanssa ajelemassa Helsingin seudulla ja häneltä meni takasisärengas. Hänellä ei ollut mitään varatavaraa ja oma vararenkaani ei sopinut hänen pyöräänsä (eri venttiili ja rengaskoko) eikä huoltamoa ihan lähellä. Ratkaisin homman tavallisella muovieritysnauhalla, jota minulla sattui olemaan mukana. Sopiva määrä kierroksia sisärenkaan ympäri suurin piirtein puolikireälle. Systeemi toimi sen verran, että kaveri säästyi kävelemiseltä ja pääsi ajamaan kotiin. Mitenkään mukava tuo paikka ei kuitenkaan ollut vaan tosi hätävara, sillä joustamattomana eristysnauhapaikka (tai oikeammin sen kuoppa) täristi pahasti joka pyörähdyksellä. Mutta tosiaan kuitenkin paljon parempi vaihtoehto kuin talsia kilometritolkulla. Ilman se paikkaus muuten piti ihan täysin renkaassa, kunhan ensin pumppasi renkaan niin, että eristysnauha kiristyi juuri sopivasti. Vanteen rihtaus kylläkin kärsi. Nimim. Hätä keinon keksii. Niin paikkausaine? Samanlainen aerosolipullo kuin millä auton rengaskin pikapaikataan. Täytyy vain ensin varmistaa, että siinä on polkupyörän venttiiliin sopiva suutin (yleensä sovitin). Kerran on tullut kokeiltua. Ostin rengasrikon jälkeen huoltoasemalta päästäkseni kotiin, kun oli sillä kertaa niin kylmä, etten halunnut ryhtyä sisärenkaan vaihtamiseen. Kyllä se toimi aivan riittävästi, mutta hieman sotkuista hommaahan se oli sillä kertaa, kun venttiilisovitin ei pitänyt aivan täydellisesti. Sisärengas oli tietenkin sen jälkeen entinen, mutta en minä muutenkaan paikkaile. Jos (sisä)rengas menee, investoin mieluummin uuteen. Mukana varasisärengas vai aerosoli? Molempi parempi. Nykyään tavallisella retkipyörälläni ajaessani mukana tavaratelineen kassissa on sekä varasisärengas että ko. purkki. Ratkaisun siitä kumpaa käytän teen tarvittaessa tilanteen mukaan. Aerosolin käyttö on helpompaa kuin renkaan vaihto hankalissa tieolosuhteissa: sateessa, syksymmällä kylmässä, pimeässä. Aerosolin suurin ongelma on sen toimintavarmuudessa, jos purkki on vanha. Lisäksi kotiin päästyä sisärengas tosiaan täytyy kuitenkin vaihtaa. Prestaventtiilin kanssa systeemi ei toimi. Tämä rajaa käyttöalueen "tavalliseen" pyörään. Ja silloinkin venttiilinä on syytä olla kuulaventtiili, ei vanhanaikaisella venttiilikumilla varustettu, jotta töhkä menee läpi. Tietynlaisena välimuotona on olemassa aika kalliita Super Patch pikapaikkoja, jossa liima on valmiina paikassa. Se on varsin näppärä ja kulkee todella pienikokoisena helposti mukana. Ihan ehdottoman luotettavahan sellainen ei ole, joten se on parhaimmillaan tilapäisratkaisuna. Yhtenä esimerkkinä sellainen kesti retkipyörässäni noin pari viikkoa päivittäistä ajoa suhteellisen korkeilla paineilla (4bar). Pidän noita paikkoja aina mukana ylimääräisen sisärenkaan lisäksi.
|
||
Millainen siis olisi sopivin satula? Vastaus on tietysti yksilöllinen. Osatekijöitä ovat satula itsessään ja se kulma, jossa sitä pitää. Myös ajohousut ja ajotapa vaikuttavat. Pitää vain kokemuksen kautta löytää itselleen sopiva ja mieluisa ratkaisu, joka voi eri henkilöillä vaihdella paljonkin. Sopiva satula on niin keskeinen tekijä ajomukavuuden kannalta, että sen löytämiseen kannattaa kyllä uhrata paljonkin vaivaa. Itse olen päätynyt ratkaisuna hieman epätavallisemmin myös maantiepyörässä varsin leveään satulaan ja pidän sitä hieman etukenossa. Kyseisen ratkaisuyhdistelmän etuna on se, että painon kohdistumista on helppo hieman vaihdella, mikä vähentää oleellisesti puutumista, jos ja kun ajaa pitkiä lenkkejä. Esimerkiksi, kun painon vie satulan leveälle takaosalle, strategiset kohdat eivät joudu pinteeseen. Eli painon saa jakautumaan tasaisesti molemmille kankuille (ilmeisesti hieman sama idea kuin vakosatulassa). Itse nimittäin en ollenkaan pidä tyypillisemmän, kapean satulan painon kohdistumisesta kovin keskelle. Etukenoon säädetyn asennon huono puoli on, jos sitä sellaisena haluaa pitää, on se, että jos molemmat kätensä irrottaa tangosta jostain kumman syystä, joutuu jännittämään melkoisesti ettei luisu eteenpäin satulassa. Jos talvella käyttää vain kuntopyörää, kuten allekirjoittanut, kannattaa siihen hankkia suurin piirtein samanlainen satula kuin mitä muuten käyttää. Näin ajokauden taas alkaessa säästyy paremmin turhilta totuttautumisen kipeytymisiltä.
|
||
NR wrote: Tästä suivaantuneena pesin sormikkaat pesukoneessa - haju lähti ja myös 2 kokonumeroa sormikkaista. Nahka tietysti kuivahti koppuraksi ja ahkeran venyttelyn jälkeen sormikkaat mahtuvat vielä käteen mutta uusien osto on edessä. Varovainen villapesu 30 °C asteessa isolla vesimäärällä pesuaineena Coral. Olen pessyt useampaan kertaan ilman tuota kertomaasi ongelmaa. Yhtenä ratkaisuna voi myös kokeilla pakastusta, jos sielu ja kotijoukot sietävät :-).
|
||
Juho Huttunen wrote: Pitää myös pystyä jarruttamaan ja siinä ne teräsvanteet varsinkin märällä ovat aivan uskomattoman huonot. Palataan vielä tähän. Yksi toimiva kikka jarrutustehon parantamiseksi on kylmästi pyyhkiä vanteet ja jarrupalat säännöllisesti vaikkapa kosteuspyyhkeellä, kuten Savetilla. Vanteista lähtee silloin uskomattoman paljon töhkää. Pelkkä kuivalla rätillä pyyhkiminen ei riitä! Kosteuspyyhkeitä on monikäyttöisinä muutenkin hyvä pitää matkassaan. Totta tuo on silti, mitä sanot jarrutustehosta, etenkin sateella. Levyjarrut ovat tässä suhteessa paljon paremmat.
|
||
Kotimaisia: |
||
|
Mielipidekirjoitus muuttuneesta väistämissäännöstä, Helsingin Sanomissa Epäonnistunut pyöräilysääntömuutosHallintoneuvos Jarmo Hirsto kommentoi ansiokkaasti pyöräilyn turvallisuusasioita H.S. 19.7.96 otsikolla "Ministeriö panostaa turvallisuuteen". Hyvä niin. On kuitenkin valitettavaa, että ministeriön viranomaiset tuntuvat olevan itsepäisen kuuroja pyöräilijän uudessa väistämisvelvollisuudessa oleville myös kielteisille puolille (olen kirjoittanut asiasta aikoinaan jo asian valmisteluvaiheessa). Siksi pyydän aktiivisena pyöräilyn harrastajana ja työmatkayksityisautoilijana mahdollisuutta esittää kyseisestä yksityiskohdasta myös mitalin sen toista puolta. Tangon takaa koettuna uuden väistämisvelvollisuuden ongelmat ovat muun muassa seuraavat.1) Muutoksen uutisoinnin alkuperäinen tyypillinen tyyli "pyöräilijästä väistämisvelvollinen" oli epätarkkana suorastaan vaarallinen. TV:ssä pyörivä valistuskampanja ansaitsee kuitenkin kiitoksen, koska siinä on otettu hyvin esiin eri tilanteet. Sen sijaan luvattua asiaa koskevaa esitettä ei ollut saatavissa ainakaan Vaasassa sitä kesän alussa siellä tiedustellessani. 2) Ajoneuvojen asettaminen eriarvoiseen asemaan oli yleisten liikenneasenteiden kannalta onneton ratkaisu. Koko asia olisi pitänyt ratkaista toisin, liikennemerkkipohjalta. 3) Tottumusten ja refleksien kannalta ei ole ongelmatonta, että henkilön ajaessa sekä pyörällä että autolla vasemmalta tulevan sääntö on erilainen. 4) Pyörätien kulkiessa hiemankin lehväisen tien vasemmalla puolella pyörätieltä käsin on usein erittäin vaikea nähdä onko vasemmalta tulevalla autoilijalla edessään kolmio vai ei. 5) Pyöräilyä ei tarvitse seurata ruohonjuuritasolta kovinkaan pitkään havaitakseen, että sääntö on käytännössä liian monimutkainen ainakin lapsille. Olen lyhyessä ajassa nähnyt tässä suhteessa lukuisia hämmentyneitä tilanteita. Koska on täysin turhaa toivoa, että ongelmallinen sääntö enää takautuvasti peruttaisiin, olisi suotavaa, että sen vaikutukseen puututtaisiin välittömästi edes harkituin liikenne- merkkijärjestelyin. Erityisen vaarallisia ovat pyörätiet, joilta katsoen vasemmalta tulevalle on kolmioita useissa risteyksissä peräkkäin, mutta sitten kolmiota ei olekaan yksittäisessä väliristeyksestä. Aivan mahdoton tilanne on, jos tällainen risteys sijaitsee alamäessä. Näihin vaaranpaikkoihin on puututtava pikimmiten. Autoilijan kääntyminen risteyksessä tien oikealla puolella pyörätiellä ajavan pyöräilijän eteen on liikenteen kestovaaroja. Onneksi autoilijat ovat keskimäärin olleet kiitettävän varovaisia tässä asetelmassa. Uusi sääntö johtaa kuitenkin tulkintaongelmiin pyörätien ja autotien kulkiessa jonkin matkan päässä toisistaan. Nämä tilanteet on selvitettävä liikennemerkein. Suosittelenkin päättäjille lämpimästi muutamaa tuhatta pyöräily- kilometriä vuodessa esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Kunnon kohentamisen lisäksi takaan, että se herättää huomaamaan näkökulmia, jotka näyttävät kovin erilaisilta satulasta katsottuina kuin kirjoituspöydän takaa teoretisoituina. Prof. Timo Salmi Pyöräilyn harrastaja Tietämättömille: Kuvituksia ja muuta tietoa muun muassa risteyssäännöstä: [Liikenneturva: Väistämissäännöt liikenteessä] From: Timo Salmi Subject: Re: Onnettomuustilastot 1.6. jälkeen? Newsgroups: sfnet.harrastus.fillarit Date: Date: 1997/08/12 Karel M. Salminen wrote: Nyt täytyisi kyllä päättäjien ottaa kiireenvilkkaa järki käteen ja teettää selvitys, millaiset taloudelliset vaikutukset tällä uudella lainmuutoksella on. Luulisi, että heihin vetoaisivat kylmät tunnusluvut ja laskelmat... Juuri tuota tarvittaisiin, mutta olen asiassa pessimistinen. Lainaan yhtä lausetta H.S. yleisönosastokirjoituksestani asiasta. "On kuitenkin valitettavaa, että ministeriön viranomaiset tuntuvat olevan itsepäisen kuuroja pyöräilijän uudessa väistämisvelvollisuudessa oleville myös kielteisille puolille." Esittämäni huolestunut hypoteesi sai masentavaa vahvistusta Helsingin Sanomissa tutkijan tittelillä esitetystä, ylimieliseen sävyyn kirjoitetusta vastineesta kirjoitukseeni. Kyllä ministeriössä joku on tainnut aikanaan saada "suuren fix-idean", jonka jälkeen kaikki kielteiset argumentit torjutaan. Minua se professorina ja pyöräilyn harrastajana masentaa aivan erityisesti, koska vakavasti otettavan tutkijan pitää ammatissaan pystyä arvioimaan asian eri näkökulmia objektiivisesti. Niin kielteisiä kuin myönteisiä.
P.S. Kritiikki epäonnistunutta risteyssääntöä kohtaan ei ota laantuakseen. Esimerkiksi 30.4.2001 linja-autoliikennöitsijä Julle Tuuliainen kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidesivulla otsikolla "Väistämissäännöt pitäisi muuttaa" [takaisin ennalleen]. Hänenkin kritiikkinsä koski sääntöjen sekavuutta, niiden alitajuista asenteellisuutta pyöräilijöitä kohtaan sekä suomalaisen liikennesuunnittelupolitiikan kovapäisyyttä. Myös Helsingin Sanomien pääkirjoituksen 11.5.2001 mukaan "Viranomaiset tekivät suuren virheen uudistamalla autoilijoiden ja pyöräilijöiden väistämissääntöjä - niistä ei valtaosa liikenteessä kulkijoista tiedä tuon taivaallista". Muun muassa Liikenneturva otsikoi viitteellä 02.05.2002 "Pyöräilijöiden risteyskuolemat lisääntyneet". Yhtenä syistä nähdään autoilijoiden tietämättömyys (noin 20% autoilijoista) siitä, että heidän pitää kääntyessään risteyksessä väistää pyörätietä suoraan ajavaa pyöräilijää. Usenet news mielipide 18.5.2002 epäonnistuneen risteyssäännön ja kypäräpakkokaavailujen välisestä yhteydestä. Muita kommentteja esim: [2] [3] Liikenneturvan tutkimusmonisteita 116/2012. Karvinen, Salla (2012). Pyöräilyn väistämissääntöjen tuntemus. Tutkimus on tekijän diplomityö Tampereen teknillisessä yliopistossa. ISSN 0785-9244, ISBN 978-951-560-189-6 (pdf). Lyhyt lainaus tuloksista Helsingin Polkupyöräilijöiden jäsentiedotteesta: "Tutkimuksen mukaan 15 % kyselyyn vastanneista autoilijoista ei tiennyt olevansa väistämisvelvollisia pyöräilijään nähden kääntyessään risteyksessä pyöräilijän ajolinjan poikki. Niin ikään autoilijoista 21 % ei tiennyt olevansa väistämisvelvollisia liikenneympyrästä poistuessaan." Pyöräilyn säännöt kuntoon, kiitos! Teppo Moisio, Helsingin Sanomat, kolumni 7.7.2013. HS:n testireitillä enemmän poikkeuksia kuin perustapauksia Teppo Moisio - HS Veloelo blogi 4.5.2015 Väistämissäännöt ovat epäonnistuneet Olli Pottonen, Helsingin Sanomat, Mielipide 8.4.2015 Autoilijan väistämissäännöt ovat hukassa Pasi Maaranniitty, Helsingin Sanomat, Mielipide 27.8.2015 |
||
|
Mielipidekirjoitus pyöräilykypärää koskevasta lainsäädännöstä, Helsingin Sanomat 27.8.2002 (Todettakoon selvyyden vuoksi, että en suinkaan ota kirjoituksessani kielteistä kantaa kypärän käyttöön, vaan liialliseen lainsäädäntöön. Itsekin käytän nykyään aina.) Ei pakkokypärää polkupyöräilijöilleLiikenne- ja viestintäministeri [tuolloin Kimmo Sasi] on ilmeisesti viemässä tai vienyt hallitukseen esityksen pyöräilijöiden kypärän käytöstä. Julkisuudessa ehdotuksen muodosta on liikkunut hieman eri versioita. Siitä riippumatta, onko kysymys pakkoversiosta tai vahvasta suosituksetta, asia antaa aihetta kommentteihin runsaasti pyöräilevän, myös henkilöautoa ajavan näkökulmasta.Ajatus herättää ainakin minussa voimakkaan periaatereaktion. Niin kauan kun liikun omin lihasvoimin, mielestäni on oma asiani päättää miten pukeudun. Esimerkiksi pukeudunko lämpimästi välttääkseni yhteiskunnalle aiheutuvia sairauskuluja ja millaista päähinettä pyöräillessäni käytän. Ylenpalttiset säännökset johtavat helposti kansalaistottelemattomuuteen. En halua suostua siihen tilanteeseen, että eduskunta päättää pukeutumiseni kuntoiluun. Sitkeän itsepäisesti ajettu, epärealistinen pakko, toteutetaan se sitten pienin askelin suosituksen kautta hivuttamalla tai kertaheitolla, johtaa omalta pieneltä osaltaan yleisen lainkuuliaisuuden vähenemiseen. Ylisääntely ei myöskään edistä pyöräilyn yleistä asiaa eikä suosiota. Ennen kaikkea tilanne tuo ikävästi mieleen huomion suuntaamisen pois pääasiasta, liikenteen vakavien ongelmien korjaamisesta. Huomion kääntäminen pois perussyistä, heikomman osapuolen kohtaamien seurausten minimointiin, on erittäin huolestuttava yleinen liikenneviesti. Ihmettelen, missä raja kulkee. Ajatellaanko joskus tulevaisuudessa muillekin liikenteen aidosti alttiille riskiryhmille, kuten rullaluistelijoille vastaavia suojavälinesuosituksia? Ja entä erityisen turvattomat jalankulkijaryhmät? Miten lainsäätäjä seuraavaksi heidän suosittelee toppautuvan? Tiedän hyvin, että asiaa joskus verrataan esimerkiksi vaatimukseen auton turvavyön käytöstä. Moottoriajoneuvojen turvavälineet ovat kuitenkin aivan eri asia, koska ne ovat kiinteä osa moottorikulkuneuvoa ja moottorivoimalla tapahtuvaa liikkumista. Olisi toivottavaa, ettei polkupyöräilyyn kohdistuisi toista, vaikeasti korjattavaa lainsäädännön erehdystä. Eikö polkupyöräilijöille säädetystä epäonnistuneesta risteyssäännöstä vielä opittu tarpeeksi? Timo Salmi Professori Vaasa Myöhempi jatkokommenttini Usenet news keskustelussa [1] Bicycle Helmet FAQ Pyöräilyn turvallisuus riippuu autoilijoista Valheellinen turvallisuuslupaus |
||
|
Mielipidekirjoitus pyöräilyn liikenneympäristöstä, Helsingin Sanomat 31.7.2005 Alkuperäinen käsikirjoitukseni Pyöräily on liian monimutkaistaLähes jokakesäiseen tapaan pyöräilystä on keskusteltu runsaasti mielipidesivulla. Miksi pyöräilyn suosio ei kasva julkisten tavoitteiden toivomalla tavalla? Vastaus on selkeä.Pyöräily, varsinkin pääkaupunkiseudulla ja muissa vilkkaissa taajamissa on aivan liian monimutkaista. Sinänsä kiitettävän laaja pyörätieverkko on tavattoman sekava. Linjauksista puuttuu ymmärrettävyydelle ja sujuvuudelle välttämätön jatkuvuus. Eikä asiaa tosiaankaan paranna se, että pyöräilijä työnnetään milloin jalankulkijoiden, milloin autoilijoiden sekaan. Intressiristiriita on jatkuva, kuten mielipidesivultakin ajoittain kirpeästi nähdään. Pyörätieverkon yleisten linjausongelmien lisäksi varsinkin pääkaupunkiseudun pyörätiet ovat kesäisin vähänpäästä muutenkin poikki. Useimmiten huonosti opastettujen tietöiden ja muiden kaivausten takia. Tilanne sitä paitsi vain pahenee kesä kesältä. (Räikeä esimerkki myöhemmältä vuodelta 2011). Lainsäädännöstä on tehty yhä vaikeaselkoisempaa. Tieliikennelain muutokset ovat kohdistaneet myös kiistanalaisia lisäsäännöksiä ja poikkeuksia nimenomaan pyöräilyyn. Autoilun säännöt, missä ajamiseen vaaditaan virallinen ajokortti tutkintoineen, ovat kaikille sallitun pyöräilyn sääntöjä suoraviivaisemmat. Voidaan väittää, että yleinen liikenneympäristö ja lainsäätäjä tosikäytännössä heikentävät kiinnostusta pyöräilyyn päinvastaisista virallisista tavoitteista huolimatta. Pyöräilyn suosion valitettavan hidas kasvu on täysin looginen seuraus kuvaamistani ongelmista. Professori Timo Salmi Pyöräilyn harrastaja Vaasa Liikennesääntöjä pitää yksinkertaistaa Matti Kinnunen, puheenjohtaja, Helsingin polkupyöräilijät ry, Helsingin Sanomat, Mielipide 9.4.2015 |
||
|
Facebookin mietteistäni muokattuna: Sitkeästä käsityksestä puhelimen käyttämisen lainvastaisuudesta pyöräillessäJulkisuudessa on viime aikoina [kesän 2013 lopussa] esitetty lehtikolumneissa ja vastaavissa väitettä kännykän käyttämisen laittomuudesta pyöräillessä. Kyseessä on tieliikennelain pykälä 24a. Sen toisessa momentissa kielletään kategorisesti moottoriajoneuvon kuljettajalta matkapuhelimen käyttö kädessä pitäen. Näissä lehtijutuissa on vedottu ensimmäiseen momenttiin. Siinä kielletään viestintälaitteen häiritsevä käyttö ajon aikana, joten asia koskee siltä osin myös pyöräilijää kulkuneuvon kuljettajana.Se mitä häiritsevä käyttö on ratkeaa tarvittaessa oikeusasteissa. Tilanteen arviointi pitäisi tehdä käymällä läpi mahdolliset oikeustapaukset asiasta. Nyt kuitenkin toimittajat ja joku paikallinen poliisiviranomainen on ottanut julkisuudessa tässä asiassa itselleen tuomioistuimille kuuluvaa tulkintavaltaa. Eli tässä on vedetty mutkat aika suoriksi. Korostan, että tämä ei ole minulta kannanotto kännykänkäytön suotavuuteen tai epäsuotavuuteen pyöräillessä, vaan siitä kuka lain tulkinnasta suomalaisessa oikeusjärjestelmässä päättää. Itselleni asia ei ole ongelma missään mielessä, koska käytän handsfreetä aina jos ylipäänsä puhun puhelimella autoillessa, pyöräillessä ja itse asiassa usein muutenkin. Valinnallani ei ole mitään tekemistä lakien kanssa. Harvoin nimittäin puhun ainakaan pitkiä puheluja ilman handsfreetä edes kotioloissa. Minä haluan käteni vapaiksi, enkä puuduttaa kättäni korvallani. Linkit niille, jotka haluavat tutustua tämän lainkohdan säätämisen historiaan Liikennevaliokunnan mietintö 2/2002 vp ja Asiakirja HE 219/2001 vp. |
Tietoja toisen kuvan pyörästä
Joitakin pyöräliikkeitä, huoltoa ja varusteita
